Viimeisimpiä kuulumisia 7.4.
7.4.2022
Laitoskaranteeni jatkuu tämänhetkisen tiedon mukaan isolla puolella 12.4. saakka ja muistiyksikön puolella 16.4. saakka.
Osa asukkaista on päässyt jo liikkumaan yhteisissä tiloissa, mikä on ilahduttanut kovasti sekä asukkaita, että henkilökuntaa. Liikkuminen onkin tärkeää, että kunto pysyy yllä. Myös parvekkeille voi mennä vähän haukkaamaan happea ja ihmettelemään kevään lumisateita.
Onneksi sairastuneilla oireet ovat olleet pääsääntöisesti hyvin lieviä, osalla oireita ei ole ollut ollenkaan positiivisesta testituloksesta huolimatta.
Nyt katseet jo suuntautuvat pääsiäisen viettoon, eli pajunkissoja kerätään ja ruohoa kylvetään.
