Vapaaehtoistoiminta

Olisiko sinulla ylimääräistä aikaa, jonka haluaisit käyttää vapaaehtoistyöntekijänä Ilonpisaran asukkaille?  Ei ole niin merkityksellistä sillä, montako kertaa ehdit Ilonpisaran asukkaita ilahduttamaan, tärkeätä on, että tulet vaikka vain sen yhden kerran, kun sinulle sopii. Vapaaehtoistyöntekijänä voit itse määritellä, missä laajuudessa ja kuinka usein sinulla on mahdollisuuksia toimia.  

Vapaaehtoistyössä pärjää tavallisen ihmisen taidoilla. Tarvittaessa saat tukea toimintaan henkilökunnalta.  Emme edellytä kokemusta tai koulutusta. Tärkeintä on arvostus ikäihmisiä kohtaan ja halu tuottaa iloa. 

Jos vapaaehtoistoiminta kiinnostaa, mutta et oikein tiedä mikä olisi oikea ja mukava tapa toimia asukkaidemme hyväksi, voimme myös yhdessä miettiä juuri Sinulle sopivia ja mielekkäitä toimintamuotoja. Ilonpisarassa voi mm. pelata monenlaisia lauta- ja korttipelejä, laulaa ja laulattaa tai muuten musisoida, lukea ääneen lehtiä, kirjoja tai runoja, jutella ja ulkoilla, toimia saattajana ja avustaa retkillä. Puutarhassakin riittää kesällä monenlaista puuhaa. 

Otamme mielellään vastaan esityksiä ja vierailuja päiväkodeista, kouluista, harrasteryhmiltä sekä yksityisiltä ihmisiltä, jotka ovat kiinnostuneita tekemään arvokasta vapaaehtoistyötä ja ilahduttamaan asukkaitamme, 

Vapaaehtoistyöntekijäksi Ilonpisaraan voi hakeutua ottamalla yhteyttä toiminnanjohtaja Jenni Lundaniin p. 050 5566611 

Sinä, uudeksi vapaaehtoistoimijaksi haluava ystävämme, ota rohkeasti yhteyttä! 

Olet tervetullut!