Rokotukset ja muuta toimintaa

15.10.2021

Rokotteita valmiina matkaan!

Vanhusten viikko meni viime viikolla hienosti. Koko viikon oli asukkaille erilaista pääosin hoitajien järjestämää ohjelmaa, niin askartelua, kun yhdessä, musisointia, ulkoilua ja jumpaa sekä erilaisia verkon kautta tulevia ohjelmia. Puutarhahommia lehtien haravoinnin merkeissä tehtiin jo viime viikolla ja jatkettiin tällä viikolla ja siinä oli osa asukkaista mukana. Kesäruukut ja osa ulkokalusteista korjattiin talteen jo varastoihin.

Tämä viikko ollaan Ilonpisarassa lähes normaalien viikko-ohjelmien parissa menty. Asiakkaiden toiveita tulevaisuuden asumisen suhteen kerättiin kuitenkin alkuviikosta tiistaina samoin kuin henkilökunnankin maanataina. Omaan tulevaisuuden taloon laitettiin niin arvoja, osaamista kuin asumistakin. Torstaina saatiin kolmannet rokotukset reippaan rokotusryhmämme toimesta asukkaille, joilla oli ollut lyhyempi väli kahden rokotteen välillä. Perjantaina tehtiin perinteinen Aulanko ajelu, eli ajelulle haluavat asiakkaat kiersivät Pekolan ja Aulangon joutsenlammen sekä keskustan kautta takaisin Ilonpisaraan. 

Hymyt ja hauskat juttelutuokiot luovat valoa syksynkin pimeän keskelle!

Näitä maisemia ihailtiin parvekkeilta ja ikkunoista.
Lisää ihania maisemakuvia, kuin tauluja katselisi. Luonnon keskellä.
Mökiltä kirpeänä lähespakkaspäivänä
Yhteistä askartelua
Näin hieno tulos yhteistyöllä!
Autoilua