Kunniapuheenjohtajamme pitkä elämä on päättynyt

23.10.2015

Keijo Waldén oli Lomakotiyhdistys Ilonpisaran jäsen vuodesta 1957. Tuona aikana hänen uransa eteni kamreerista pankinjohtajaksi ja Kanta-Hämeen Aluesäästöpankin varatoimitusjohtajaksi. Yhteiskunnan vaikuttamisen puolella hän toimi monissa luottamustehtävissä erityisesti seurakunnan kautta saaden erinomaisesti ansaitsemansa seurakuntaneuvoksen arvonimen kiitoksena uurastuksestaan.

Keijo Waldénilla oli vahvat näyt tulevaisuuden tarpeista ja niinpä hän pyrki omalta, merkittävältä osaltaan huolehtimaan siitä, että Hämeenlinnassa oli rakennuksia noihin tarpeisiin. Hän vaikutti suuresti mm. Poltinahon seurakuntatalon, sekä Syöksynsuun ja Loimalahden seurakuntakeskusten rakentamiseen. Hän huolehti myös siitä, että hänen toimiessaan Lomakotiyhdistys Ilonpisaran hallituksen puheenjohtajana Ilonpisaran rakennuskantaan lisättiin Uusi Kivisalmi, joka mahdollistaa nykyisen toimimisen ajanmukaisena ikääntyneiden ja vammautuneiden henkilöiden lomapaikkana ja vanhuuden kotina.

Keijon tuottelias taideharrastus elävöittää Ilonpisaran kolmannen kerroksen käytävän seiniä ja taulut ovat siellä paitsi asukkaiden ja lomalaisten, mutta myös kaikkien vierailijoiden ihailtavana. Olette tervetulleita tutustumaan Keijon Ilonpisaralle lahjoittamaan monipuoliseen taulukokoelmaan. Keijolla oli suuri sydän ja järjestelmällinen luonne ja niinpä hän on taltioinut tiedon jokaisen työnsä aiheesta, joten kysykää henkilökunnalta taulukansiota, jos se jostain syystä on kuljetettu kauemmas itse tauluista. Asiakkaat selailevat sitä eri puolilla taloa.

Keijon vaikutus Ilonpisaran kehitykseen oli hyvin merkityksellinen ja hän huolehti yhdistyksestä ja sen asiakkaista lämmöllä. Muistelemme häntä ilolla ja kunnioituksella.