Korona-altistuma toiminta-ohjeet

3.3.2022

Altistumia koskevat ohjeet ovat hyvin erilaisia tällä hetkellä eri paikoissa. Koska Ilonpisarassa työskentelemme ikääntyvien hoivan parissa, on meillä tiukemmat ohjeet ja toimet, kun monessa muussa paikassa esim. muilla työpaikoilla ja kotihoidossa. Asiakkaamme viettävät myös paljon aikaa keskenään yhdessä yleisissä tiloissa ja huoneessaan on vain hyvin pieni osa. Asiakkaiden suojaamiseksi jokainen altistustilanne käydään tarkkaan läpi ja jokainen tilanne voi olla hyvinkin erilainen toimintatavoiltaan. Ennenkun saamme varmaa tilannetietoa, toimimme mahdollisimman varovaisesti, siksi ennakkoilmoitus ja sitten tiedotamme ajankohtaisesti.

Nyt olemme saaneet ohjeet koskien viimeisintä korona-altistumaa, josta tiedotin aamulla. Koska kenelläkään muulla henkilökunnasta tai asukkaista ei ole todettu oireita ja asiakkaat sekä henkilökunta ovat saaneet koronarokotteet, niin laitoskaranteenia ei nyt tule. Tästä johtuen vierailutkin on mahdollisia vaikka ei ihan toivottavia, muuallakin kuin Ipunassa. Pääovi on kuitenkin kiinni, joten soittakaa ennen tuloanne, jotta voimme kertoa vielä asiasta ajankohtaisesti saavuttuanne Ilonpisaraan.