Ilonpisaralaisia kesäteatterissa

31.7.2017

Lakutauko, muu yleisö meni kahvilaan ja me odotamme tilattuja tuuttejamme.
Lakutauko, muu yleisö meni kahvilaan ja me odotamme tilattuja tuuttejamme.
Väliaikajätskiin täytyi oikein keskittyä!
Väliaikajätskiin täytyi oikein keskittyä!
Omia eväitä ei tänä vuonna ollut mukana pientä karkkikassia lukuunottamatta.
Omia eväitä ei tänä vuonna ollut mukana pientä karkkikassia lukuunottamatta.

Tänä kesänä menimme jälleen Hämeenlinnan kaupunginpuiston kesäteatteriin, hieman aiempia kesiä pienemmällä ryhmällä, viihtymään musiikkipitoisen esityksen parissa leppoisena keskiviikkoisena iltapäivänä. Elina ja Pete toivat pyörätuolilaiset talon autolla ja Alivehmas kuljetti muut bussilla totuttuun, varmaan tapaan. Henkilökunnasta oli ilmoittautunut riittävä ryhmä vapaaehtoisiksi tulemaan asukkaidemme avuksi vapaa-aikanaan, niin kuin meillä on aina ollut tapana jo vuosien ajan.

Esitys oli meille juurikin sopiva, iloinen ja paljon tuttua musiikkia sisältävä ja kaikesta sai hyvin selvän.MIten mukavia muistoja ne kaikki laulut toivatkaan asukkaidemme mieliin. Kertakaikkiaan viihdyttävä esitys ja ilma oli mukavan lempeä, ei liikaa aurinkoa eikä sadepisaraakaan tullut päällemme. Hyviä muistoja!