Ulkoilmaelämää
23.7.2021
Kesä on ollut kuiva ja kuuma, mutta onneksi meillä on innokkaita kastelijoita, jotka puuhailevat puutarhassa. Puutarhassa onkin vehreää ja mukavan varjoisia paikkoja löytyy ulkoilua varten eri…
23.7.2021
Kesä on ollut kuiva ja kuuma, mutta onneksi meillä on innokkaita kastelijoita, jotka puuhailevat puutarhassa. Puutarhassa onkin vehreää ja mukavan varjoisia paikkoja löytyy ulkoilua varten eri…
16.7.2021
Vaikka kesä on ollut kuiva ja kuuma, kirsikat ovat ihanan mehukkaita. Tänään pääsimme maistelemaan oman puutarhan kirsikoita, joita onneksi tänä vuonna ehdimme keräämään talteen juuri ennen lintuja,…
12.7.2021
Hellettä on riittänyt koronan ohella. Nyt yritämme parhaamme mukaan suojautua niiltä molemmilta. Ulkoilua tehdään urakalla ja ohjelmahetkiä pidetään mieluiten terasseilla. Innokkaat puutarhassa…
9.7.2021
Lämmin hellii meitä edelleen myös Ilonpisarassa tänä kesänä. Onneksi on iso talo ja varjoisia paikkoja löytyy ulkonakin mukavasti. Kesään kuuluu tietenkin mansikat ja tuoreista mansikoista on nautittu…
2.7.2021
Palveluasumisen paikka on nyt vapautunut sisääntulokerroksesta, järvinäkymin. Soita ja kysy mikäli tarvitset paikkaa.
28.6.2021
Juhannusta vietettiin tämä vuonna lempeässä kesäsäässä. Juhannuskoivut oli haettu jo torstaina koristamaan pihamaata kukkien lisäksi. Juhannusohjelmaa oli henkilökunnan puolesta järjestetty…
24.6.2021
Leppoisaa juhannuksen aikaa, toivottaa Ilonpisaran asukkaat ja henkilökunta!
24.6.2021
Aika kuluu siivillä aina silloin kun on mukavaa ja nauttii työstään. Kiitämme Sinua monista kauniista ja mieleenpainuvista muistoista sekä yhdistyksen että henkilökunnan ja myös asiakkaiden puolesta.…
24.6.2021
Aika kiitää mukavassa seurassa mielekkäitä asioita tehdessä. Aivan äsken vasta menin nuorena tyttönä alkukesästä kotikaupunkini vanhainkotiin harjoittelemaan. Jaksoin siellä kaksi kuukautta sillä koin…
21.6.2021
Varsinkin viimeksi kulunut viikko on ollut lohduttava, kun koronaluvut Hämeenlinnankin alueella ovat kääntyneet tiukkaan laskuun ja uskallamme liikkua vapaammin. Eilinen sunnuntai oli perinteinen…
18.6.2021
Suhtautuminen lämpöaaltoon määrtittää paljon miten sen koemme. Suojautuminen on tärkeätä ja runsaan nesteen nauttiminen. Ilonpisaran lukuisat katokset ja miellyttävät ilmavarrat rannasta helpottavat…
9.6.2021
Oli hämmentävää todeta muutama viikko sitten miten nopeasti tilanteet vaihtelevat. Hämeenlinnan seudulla puhjennut raju epidemiavaihe tuntui pyyhkäisevän pois jo saavutetun toivon paluusta lähemmäksi…
6.6.2021
Sää oli edelleen kaunis ja lämmin. Ulkona viihdyttiin hyvin. Pientä puuhaa riittää kaiken aikaa, mutta juhliakin ehdittiin.
5.6.2021
Ilonpisaran tontti on laaja ja moninainen. Jokainen löytää oman oloisensa kulman ja viihteen päiväänsä.
5.6.2021
Ilma oli kuin maitoa ulkona ja koska ruokasalin viereisen aulan ovi piti korjata, niin oli helppo päättää että iltapäivän kahvihetki vietetään terasseilla. Ensin oli vuorossa renkaanheittoa ja muita…
4.6.2021
Meidän väki saattaa yht'äkkiä keksiä mukavaa ohjelmaa päivään. Hoitajan valittua leppoisaa musiikkia soimaan aulaan niin useampi asukas totesi musiikin sovan hyvin tanssiin ja niinpä meillä oli…
4.6.2021
Kanta-Hämeen alueen pahentuneen tautitilanteen vuoksi vain tuulikaappi- ja ikkunatapaamiset ovat mahdollisia tällä hetkellä Lomakoti Ilonpisarassa. Tapaamisaikojen varaus p. 03 647 0925. Myös…
30.5.2021
Viime viikon myrsky ja tuulet saivat väkeämme pysyttelemään pääosin sisätiloissa, mutta nyt taas ulkoillaan, pitkin päivää. Muistiyksikön pihalle mennään tämän tästä kuljeskelemaan ja tutkimaan…
23.5.2021
Aiempien kahden kissan lisäksi on Ilonpisaraan tulleet vielä kaksi koiraa ja kissa lisää, että silitettäviä riittäisi. Naukumista ja haukahteluja riittää auloissa.
23.5.2021
Linnan Marttojen taitavat naiset ovat tehneet paljon ja monenlaisia käsitöitä muiden iloksi. He ovat olleet tosi ahkeria sillä useat hoiva- ja hoitopaikat ovat saaneet lahjoituksia. Muistisairaus tuo…