Uutiset

Yön hiljaisuutta kuunnellessa

Tähän aikaan vuodesta saattavat jo tontut hiippailla iltaisin ja öisin, mutta ainakin hoivakotien yököt. Kaikki on tyyntä ja hiljaista, asukkaat nukkuvat. Yöhoitajien täytyy kuitenkin pysyä hereillä…

Syyskokous 26.11.2020

Lomakotiyhdistys Ilonpisara ry:n syyskokous jäsenistölle ja jäsenseurakuntien edustajille järjestetään 26.11.2020 klo 15.30. Kokoukseen voi osallistua paikan päällä Ilonpisaran rantamökillä tai kuten…

Isänpäivän viettoa

Ilonpisarassa asuvia isiä ja asukkaidemme isiä muisteltiin ja juhlittiin monin tavoin. Läheisiä pyörähti sekä ikkunatapaamisilla että he soittelivat videopuheluita ja tavallisia ja toivat muistamisia…

Viikon puuhaa

Tällä viikolla on asukkaiden kanssa ulkoiltu reippaasti syksyisessä säässä ja harrastettu mukavia sisäasioita. Palapelejä on monta ja kun alku on ohjattu läheltä näyttäen niin siitä eteenpäin…

Influenssarokotukset

Kausirokotukset on saatu sekä asukkaille että henkilöstölle syksyisin niin että rokotuskoulutetut hoitajamme ne meille laittavat. Tämän vuoden rokotteet tulevat meille valitettavasti vasta 10.11. eli…

Henkilökunnalla on ollut vaativa vuosi

Tämä uusien säännösten ja koronalta suojelun vuosi on ollut tavallisia vuosia työläämpi henkilökunnalle. Epidemian myötä tulleiden määräysten vuoksi työtehtävät ovat joiltain osin muuttuneet.…

Syksyn lehdistä on monenlaista iloa

Pirkon ryhmässä maalattiin syksyn lehtiä ja lauleltiin siinä työn touhussa. Vanhusten viikolla vaahteralehdistä muotoiltiin kauniita ruusuja ja tämän päivän ulkoilukin oli lehtiaiheinen. Niitä…

Mukavaa yhdessä tekemistä

Ryhmässä on paljon tarmoa ja osaamista eikä hoitajia aina tarvita siinä tiellä. Tuula seurasi miten ensin Marjatta hipsutteli kappelihuoneeseen soittelemaan pianoa. Pian Kirsti liittyi mukaan…

Syksyn töitä vielä ennen yöpakkasia

Ilmat vaihtuivat niin nopeasti, että meille meinasi tulla kiire. Tälle syksylle oli suunniteltu nostaa tammen alle hieman varkain syntynyt mansikkapenkki ylös, laittaa taimet valeistutukseen…

Syksyn tuulet

Kesä hujahti sitten kerralla ohi ja rannan suunnalla pohjoisesta kun tuulee niin sepä tuntuu kosteana ja koleana. Sinänsä se ei ole este meidän ulkoilijoille, mutta hassultahan nuo näyttävät näin…

Tämän vuoden vanhustenviikko alkaa olla vietetty

Vanhustenviikko on sikäli hauska, että ikääntyneiden läheiset odottavat että koko viikon tapahtuu paljon erilaisia asioita. Se onkin kyllä totta, mutta paljon tapahtuu myös vuoden loppujen 51 viikon…

Vanhoja sanontoja mukaellen

Meidän väkihän ei ole sokerista. Pieni leppoinen sade ei paljon ulkoilua haittaa ja tarkkaan kun lasketaan niin mammojen "yksityistilaisuus" alittaa sen uuden kahdenkymmennen henkilön rajan. Ja samaan…

Harrastustaan ei pidä unohtaa

Niinkuin monesta aiemmasta viestistä on ollut nähtävissä, hoivakotiin muutto ei tarkoita aiempien harrastusten unohtamista, jollei itse niin halua. Apuvälineiden käyttökään ei ole este, jos vain…

Tämän päivän yllätys oli luontoretki sisätiloissa

Sää olosuhteista ei voinut olla aivan varma tänä päivänä. Pieniä saderipauksia on ollut silloin tällöin. Siksipä yökkömme Tuula kierroksiaan tehdessään asetteli myös luontopolkusunnistuksen toisen ja…

Museoretki virtuaalisesti ja muuta mukavaa

Tänään oli ohjelmassa normaalin ulkoilun ja kuntopiirin lisäksi museoretki videoyhteyden avulla ja laulamista. Ohjelmistoon on saatu paljonkin vaihtelua sähköisten yhteyksien avulla ja henkilökunnan…

Iloksi itselle ja muille

Ahkerat kädet tekevät kaunista vaikka mistä. Riitan avustamana lehdistä syntyi tarkalla tekemisellä paljon kaunista.

Itse ja hieman tuettunakin

Tälläkin viikolla harjoitellaan isoja ja pienempiä lihaksia ja kokeillaan liikunnan sujuvuutta. Jokaiseen viikkoon kuuluu ryhmäliikuntoja, mutta näin vanhusten viikolla tehdään hieman erilaisiakin…

Vanhusten oma viikko alkoi

Maanantaina alkoi tuttuun lokakuiseen tapaan vanhustenviikko. Tämän vuoden teema on Onni on vanheta. Ohjelmia on täytynyt suunnitella koronarajoitusten mukaan ja siksi laajakankaalle heijastettavat…

Omaksi ja muiden iloksi

Nykyisin kun kolmannen kerrokseen aulaan kaikuu kaunis soitto ja laulu, löytyy usein Marjatta pianon äärestä. Hänellä kauan ollut vahva side musiikkiin ja melko pian hän löysi yhden pianoistamme.…

Ympäristöllä on iso vaikutus kun liikkuu aistit auki

Maaret on tottunut näkemään ympäristönsä ja välittää muillekin välähdyksiä siitä. Jolleivät asukkkaat ole itse ehtineet huomaamaan jotain näkymää, voidaan se tuoda heille myös kuvien kautta. Luonnolla…