Uutiset

Päivän askareita kiristyvässä tilanteessa
17.3.2021
Tänä keväänä on luettu toistuvia uutisia pahentuneesta pandemiatilanteesta ja kiristyneistä varotoimista. Kaikkihan meillä eivät näe lehden pientä tekstiä lukea eivätkä välttämättä ole aamun lehden…

Perintövarasto on nyt siivottu ja järjestetty, kahdessa lauantaissa
6.3.2021
Viime lauantaina aloitettua saatujen asusteiden varaston järjestämistä oli mukava jatkaa hyvään malliin saatuihin vaatekoreihin. Lähdimme taas aamubussilla Mirkan ja Erjan kanssa ja Paula saavutti…

Järjestys nopeuttaa arjen puuhia
5.3.2021
Torstaina oli aika katsoa millaisia apuvälineitä olemme vuosien kuluessa hankkineet asiakkaiden avuksi ja missä kunnossa ne ovet. Apuvälineille on kaksi hoitajaa jotka pitkin vuotta pitävät tavaroita…

Porukalla pihalle
4.3.2021
Poikkeuksellisen vaikuttavan talven maisemat sekä auringon laskut ja nousut ovat olleet hyvin kauniita. Niin kovia pakkasia kuin välillä olikin, on Kirstulan salmessa taas jäistä vapaata vettä, sillä…

Penkkiurheilun riemua ja ulkoilua
28.2.2021
Urheilijoiden menestystä on mukava seurata, mutta ryhmässä jännittäminen tekee siitä kaksin verroin nautittavampaa. Penkkiurheilu on hyvä ja suosittu harrastus ja nythän olemme voineet lisätä…

Perintövarasto
27.2.2021
Vieraille tuo otsikon sana voi kuulostaa oudolta, mutta Ilonpisaran henkilökunnalle se on tärkeä paikka ja tuo avun moneen pulmaan - jos se perintövarasto on ehditty pitää järjestyksessä. Usein…

Rentoutumista ja hauskan pitoa
21.2.2021
Milloin henkilökunta tekee asukkaille kauniita kampauksia ja toisinaan rentoutetaan päänahkaa. Mikä nautinto. Nyt kun rokotteita on jo kierros saatu niin hieman isompikin ryhmä voi pelata ja pitää…

Panda, ystävänpäiväkukat ja laskiaispullat
21.2.2021
Ystävänpäivästä ja laskiaisesta onkin paljon kerrottavaa. Ensiksikin edellisen jutun panda, joka hikoili puvussaan ja ilostutti asukkaitamme ja henkilökuntaa oli tietenkin Suskimme! Kiitos…

Henkilökunta ottaa ilon irti ja hauskuuttaa asukkaita tämän tästä
14.2.2021
Meidän henkilökuntamme on kyllä aivan huippu ihania tyyppejä. Ei siinä kaikki, että kirjoittivat jokaiselle asukkaalle ystävänkortin värssyineen, taas he suunnittelivat omiaan. Oli ollut puhetta että…

Pihaa ja puuhaa ystävänpäivää odotellessa
13.2.2021
On hauska miten erilainen pihanäkymämme on kun sitä katsoo eri työvuorossa olevat henkilöt. Ilalla pihavalokimmeltää kauniisti puissa ja yölläkin hiutaleiden leikki on havaittavissa. Päivällä auringon…

Pakkanen ei pelota
6.2.2021
Suomen talvi on pukeutumiskysymys. Lämpöisesti puettuna on hyvä ulkoilla pakkasellakin ja tälläkin kertaa Aira käytti ajan hyödyllisesti ja torkkui samalla. Kuinkahan paljon hoitajat kaipaavat…

Kuntoilu on tärkeää
6.2.2021
Kulunut vuosi on vaatinut henkilökunnan jaksamiselta paljon. Maskit ja visiirit väsyttävät ja pitkän päivän jälkeen pyrkii helposti päätä särkemään. Silloin on tärkeää huolehtia itsestään, kuntoilla…

Asukkaiden ja hoitajien yhteinen harrastus
4.2.2021
Tytöt on tyttöjä aina vaan ja meitä kiinnostavat samat asiat usoina kuin pieninäkin. Usein kuulee sanonnan että hiukset ovat naisen kruunu ja meillä kruunuja hoidetaan. Kaiken pohjana on hyvät…

Pirteyttä pakkasesta
31.1.2021
Ulkoilu tuo väriä poskiin, hyvän ruokahalun ja virkeän mielen. Samalla siihen voi parvekkeella yhdistää myös nokoset, jos on hyvin peiteltynä. Aivan kuin ennen lapsena. Miksiköhän luovumme hyvistä…

Lehti Ilonpisaroita 2021 on juurikin menossa postiin.
29.1.2021
Tehokkaalla apujoukolla toimiston Sari sai lehdet postituskuntoon. Tulossa ovat. Mikäli et saanut omaa lehteä ja haluat paperisen version vaikka voit lukea sen tästä kotisivuilatmme kohdasta…

Rokotteiden aikaa
29.1.2021
Syksyllä influenssarokotusten aikaan omat rokottajamme antoivat rokotteet sekä asukkaille että henkilökunnalle. Vaikea sanoa onko rokote ollut hyvin tämän vuoden tautiin tehoava, vai onko iso vaikutus…

Ilonpisaroita 2021 -lehti
27.1.2021
Ilonpisaroita 2021 -lehti on ilmestynyt ja pääset tutustumaan siihen täältä. Jos haluat lehdestä paperiversioita, ota yhteyttä Ilonpisaran toimistoon, sähköposti: toimisto@ilonpisara.fi tai puh. 03…
Mainiot ulkoilukelit
22.1.2021
Tänä talvena on ollut mainioita kelejä ulkoilla, niin parvekkeilla ja terasseilla kuin rollaattorilenkilläkin.Lunta on kauniisti joka puolella. Rantamaiseman ihailu rauhottaa mukavasti päivän…

Kunnon talvisää
17.1.2021
Pitkästä aikaa meillä on vuosi jolloin lunta on kauniina kinoksina ja pakkastakin oli muutaman päivän oikein reilusta. Toisin sanoen oli säätila jollaisia useat asukkaamme muistavat lapsuudestaan…
