Omaistenpäivä Ilonpisarassa

2.12.2015





Lauantaina vietettiin Ilonpisarassa lämmintunnelmaista omaistenpäivää.Vieraita oli kirjaimellisesti tupa täynnä, kun asiakkaat omaisineen asettuivat pöytien ääreen nauttimaan yhdessä pöydän antimista.

Totutun tavan mukaisesti Raija-Leena ja Elina kertoilivat ensin talon kuulumisia ja sen jälkeen syötiin ja kahviteltiin iloisen puheensorinan kuuluessa joka puolelta.

Pikku-Pena oli jälleen järjestänyt meille iloisen yllätyksen tullessaan musisoimaan tilaisuuteen ja tuodessaan mukanaan Erkki Liikasen ja häntä säestäneen Heimo Mäntysen, jotka tekivät hyväntekeväisyysvierailun Ilonpisaran väen suureksi iloksi.

Erkki Liikanen esitti tuttuja jouluisia kappaleita hauskojen juttujen kera ja mahtuipa matkaan mukaan Jokkantii ja Evakkorekikin.

Todella paljon kiitoksia kaikille esiintyjille, jotka tekivät omaistenpäivästämme todellisen juhlahetken!